sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Helsinki Horse Fair 2013

Lauantaina tuli kävästyä Hennan kanssa hevosmessuilla Helsingissä. Ihan kiva tapahtuma oli ja tänä vuonna katseltiin esityksiäkin enemmän kuin viime vuonna.

Viimevuotiseen tapaan poikkesimme hyljättyjen eläinten osastolle ja höpöttelimme Kanan kanssa. Muutama kannatusarpa piti tottakai ostaa ja Henna osti vielä käsintehtyjä hevosmnameja pussillisen.


Minä loistavana kuvaajana otin kamerankin mukaan ja vielä varmistin, että siinä on muistikortti sisällä. Mulle kun on monesti käynyt silleen, että muistikortti on jäänyt killumaan tietokoneeseen ja tyhjä kamera on vain mukana. No nyt oli kyllä kamerassa muistikortti, mutta kas kummaa kun kokeilin ottaa sillä kuvia, niin se ei pihahtanutkaan...akku oli tyhjä! Että sellaisia kuvia. Kanasta ja Hennasta otin sitten ihan luokattoman kuvan kännyllä. Kyllä taas sain kuulla lapsiltani, kuinka hienoja kuvia olin jälleen ottanut...

Muutamaan tuttuunkin törmäsimme. Tuderin tytöjen kanssa hetki juoruttiin kuulumisia ja Jenna äitinsä kanssa myös tavattiin. Henna moikkasi muitakin tuttujaan. Minä puolisokeana en kyllä koskaan huomaa ketään, jos mua ei hihasta tule nykäisemään. Että terveisiä vaan teille kaikille joita en huomannut.

Henna teki taas takkilöytöjä. Mukaan tarttui kaksi Pikeurin yli 300€ takkia viidelläkympillä per takki. Toinen oli sellainen ohut, hengittävällä vuorella oleva kesäkelille sopiva ratsastustakki ja toinen untuva pusakka.


Ponitkin saivat vähän tuliaisia. Hansbon 89€ Ruotsi cooleri oli 39€. Materiaali tuntui oikein mukavalta ja kestävältä. Meillä on lähes kaikki fleecet myyty eteenpäin kun ei oikein tykätä niistä. Sähköistyvät niin kamalasti, että kipinät vaan sinkoilee kun loimen ottaa ponin päältä pois. Ja Onni ei siitä kyllä tykkää yhtään.


Loimi sopii oikein hyvin TuiTuille kun Ruotsin kauttahan se Suomeen tuli!


Hommasin myös Hevarilta pakastettavat kylmäyssuojat. Kokeillaan nyt näitä, kun aiemmin on ollut niitä vedessä liotettavia ja ne ei oikein tuntuneet toimivan. Nämäkin oli nyt tarjouksessa 39€. Olivat muuten Lahden Kärkkäiselläkin samalla hinnalla.


Eskadronin bootsit vielä Onnille ja Hennalle Pikeurin pipo. Johan siinä olikin... Valkosipulia ostin myös tarjouksesta, kun oli 8€/kg.

Henna oli jo kauan haaveillut kansiosta hevosten papereille. Nyt sitten lupasin tytölle sellaisen kun silmiini sattui yhdellä osastolla. Sininen tuo oikeasti on, vaan kuvassa näyttääpi ihan aneemisen harmaalta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti