sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Helluntai

Tänään helluntaina oli tyttären poikani nimijuhlat. Riihimäen kirkossa läheisten ja kummien läsnäollessa pieni poika sai nimekseen Eemi Juhani Antero. Voimakastahtoinen poika ei halunnut sylikumminsa syliin vaan rauhoittui vasta kun pääsi äitinsä syliin takaisin. Eemillä oli perinteisesti minulle oman kummitätini tekemä pellavainen kastemekko. Jo 10 pienokaista on kastettu tuolla kohta 50 vuotiaalla mekolla! Kas kummaa. olen siis itsekin ollut pienokainen.

Päivä alkoi hupaisasti ja hiukan kiireellä. Aamulla Sinin kanssa menimme juhlatilaan vielä pursottamaan kakun reunat ja viimeistelemään muutenkin tarjoilut ja kattaukset. Kirkkoon mennessä nuormmaiseni istui jo valmiina auton takapenkillä, joten en huomannut hänen asuaan. Kirkon pihalla sitten muiden naurun remakka havahdutti minut. Poika oli lähtenyt matkaan kirkkaan punaisilla crocsien jäljennöksillä! Kiljuvan punaiset muovikengät jalassa poika talsi kirkon mäellä. Minä tokaisin pojalle, että nyt mars autoon ja mennään vaihtamaan kengät jalkaan ja ettei voi punasilla läpysköillä juhliin tulla. Poika totesi siihen, että keltasillako olisi pitänyt tulla? Hiukan minua hymyillytti. Lopuksi saimme mustat kengät pojalle ja kerkisimme vielä ajoissa takaisin kirkolle.

Oli oikein mukava helluntainen kastejuhla.


Henna lähti ratsastusleirille heti juhlista ja saapuu kotiin torstaina. Siihen asti Onni lomailee ihan lepposasti laiduntaen. Liinua minä juoksutan ainakin joinain päivinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti