perjantai 10. kesäkuuta 2011

Lomalla

Onnilla alkoi loma ja Liinu piti tänään vapaata. Molemmat nauttivat jouten olosta ja auringon paisteesta. Kuumimman ajan ponit viettivät tarhassa. Liinu osaa hyödyntää tarhan sadekatosta paarmojen karkoittamiseen, mutta Onni ei ole vielä uskaltanut katokseen mennä vasta kuin puolittain. Ehkäpä syksyllä Onnikin ymmärtää sen hyödyn kun sataa kaatamalla.


Sateesta tulikin mieleen, että meillä heinämaa tarvitsisi pikaisesti vettä. Maa on ihan rutikuivaa ja kohta lakkaa heinän kasvukin. Tosin säästellen ovat ponit laitumella, kun Liinua ei voi koko päivää siellä pitää kun lihoo ja Onni ei yksin halua olla, mutta vettä tarvittaisiin taivaalta ja useampana päivänä. Tarhan siivous oli kyllä kevyttä ja nopeaa, kun kakkarat olivat kuivuneet lähes höyhenen kevyiksi. Pari kottikärryllistä sain kerättyä ja ihan siistiksi tarhan sain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti