torstai 28. huhtikuuta 2011

Pyhien jälkeen arkea

Tiistaina Henna osallistui Onnin kanssa estetunnille. Tunnilla harjoiteltiin tiukkoja teitä ja lähestymisiä. Esteet olivat matalia ja tiet nopeita. Oikein hyvä harjoitus oli kokonaisuutena. Ulkokentällä tuntui hevoset olevan aivan innoissaan. Viski ja Onni molemmat intoilivat pukkien kanssa. Onni irroitteli jälleen sellaisia kumipallo pukkeja, kaikki neljä jalkaa yhtaikaa ilmaan. Hauskan näköistä hyppelyä oli. Ruuna myös kuumeni kun joutui odottamaan vuoroaan. Muuten harjoitus meni suhteellisen hyvin.




Tänään Onni sai kesäkengät. Hieman venähti tuo kengitysväli, mutta vanhat kengät olivat vielä tiukasti kiinni, eikä kaviotkaan olleet kasvaneet kovin paljoa. Kevät ja syksy on aina kengittäjien kiireistä aikaa ja hyvälle kengittäjälle on kamalan pitkän jonot. Tosin Jalassojan Kari ei yleensä kengitä kuin omat hevonsensa. Huomasimme, että etuset oli aiemmin kengitetty kannoilta erilaisiksi. Vasemmassa jalassa oli lähes viiden sentin kanta ja oikeassa tuskin ollenkaan kantaa. Nyt tasoitettiin eroa ja toivottavasti seuraavalla kerralla kaviot ovat lähes identtiset. Täytyy kyllä kehua Karia kengittäjänä. Kovin on tarkka ja hyvä kengittäjä. Lupasi Onnin kengittää jatkossakin, kun käyttäytyi herrasmiesmäisesti kengittäessä.

2 yötä vielä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti