sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Sunnuntaita mennään

Viikolla Onnilla oli hammaslääkärin vastaanotto. Eläinlääkäri kävi tallilla raspaamassa hampaat. Nyt sitten pitäisi ruoka hienontua hyvin. Väkirehua Onnilta vähennettiin hieman, kun sattui tulemaan useampi vapaapäivä tälle menneelle viikolle. Tiistaina oli normaali vapaapäivä ja torstaina oli se raspauspäivä. Raspaus kun suoritettiin rauhoitettuna, niin silloin ponilla oli vain tarhailua. Tänään olisi ollut tallilla pienet kilpailut, mutta jäivät nyt sitten väliin, kun Hennalle tuli eilen mahatauti ja kuumetta. Tänään oli kyllä jo kuume laskenut eikä enää oksennuksesta ollut tietoakaan. Hennan piti kisata Onnilla ja Brandylla, mutta Brandy sai sitten lepopäivän ja Onnia Henna kävi iltapäivällä kevyesti liikuttamassa.



Liinukin sai viimenään liikettä niveliinsä. Laihdutusprojekti siis alkakoon. Satulavyö on jo pitänyt vaihtaa pidempään Ofun satulavyöhön ja muutenkin tuossa tyttelissä on joutilaspäivien kiukkua.


Liinun menoa ei haitannut hanki ja vauhtia riitti ihan kiitettävästi. Jatkossa Liinulla pitäisi keritä ratsastamaan ainakin kolmesti viikossa. Heinän määräkin pitää pudottaa minimiin, että tyttelin maha saadaan normaalin kokoiseksi. On hienoa omistaa poni, joka syö vaikka rautanauloja. Leppoisa sunnuntai oli kaiken kaikkinensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti